Autonhakureissu Norjaan 24.-28.7.2018

Alta – Honningsvåg – Nordkapp – Muonio – Oulu – Seinäjoki – Helsinki

Tonyn työkeikka taas. Pohjois-Norjaan, Altaan oli jäämässä auto. Maanantaina kun vihdoin saatiin varmistus, että auto on palautunut, varattiin lennot seuraavalle aamulle. Huvitti, että suht lyhyt matka, mutta silti kaksi vaihtoa. Lennoille tuli hintaakin ihan kiitettävästi, reilu 370 e/hlö. Muutamaa viikkoa aiemmin lentoja oli saanut puolet halvemmalla.

Tiistai 24.7.2018 – Alta - Honningsvåg

Lento Tukholmaan lähti 10:30 ja oli perillä 10:30 (tunnin aikaero). Seuraava lento Tromssaan 11:05, joten ei jäänyt liikoja aikoja kentällä. Ennen viimeistä lentoa Tromssasta Altaan oli ihan hyvin aikaa. Altassa meitä odotti Volkswagen Sharan, tila-auto seitsemälle hengelle.

Kohti Honningsvågia, mistä meillä oli hotelli varattuna. Melko hintavia kaikki vaihtoehdot koko saarella. Halvimpienkin keskihinta oli noin 140 e/yö. Matka-aika noin kolme tuntia. Matkalla upeita maisemia, poroja, tunneleita ja vuoria. Tunneleita oli monia, muutama pitempi. Pisin oli 6780 m pitkä ja se meni meren alla viimeselle saarelle.

Hotelli ei ollut kovin kummonen, tosi vanhanaikanen, varsinkin kylpyhuone. Ruokaa ei enää saanut sieltä, joten mentiin viereiseen ravintolaan. Kyllähänä mä tiesin jo edelliselta autonhakureissulta, että Norjassa on kallista, mutta taas sai silti yllättyä. Ruokailu (pääruoka ja juoma x2) makso 65 e, eikä ollut edes kovin ihmeellinen makuelämys.

Kylää ihmettelemään, läheiselle laiturille. Tosi kirkas vesi, äkkisyvää siinä kohtaa. Ihanaa turkoosia. Bongattiin eka vaan pikkukaloja vedestä. Sitte merisiilejä. Pieniä meduusoja. Meritähtiä. MERITÄHTIÄ?! Eikö ne ookaan vaan lämpimien seutujen juttu? Ja sitten vielä ihan jättiläinen meduusa. Se oli halkaisijaltaan ehkä noin 35 cm ja rihmat monta metriä pitkät! Sitten niitäkin näky useampi. Ällöttävän näkösiä.

Kylä oli kyllä pieni. Kartalla näytti isommalta. Se oli äkkiä käyty pääpiirteittäin. Satama, paljon veneitä. Ei mitään ihmeellistä.

Aurinkohan ei laske noin pohjoisessa. Vähän taivas kuitenkin värjäyty vaaleenpunaseks ja liilaksi. Nättiä.

Päivän ajosaldo: 200 km.

Keskiviikko 25.7.2018 – Honningsvåg – Nordkapp – Muonio

Aamupalan jälkeen lähettiin kohti Nordkappia, Euroopan pohjosinta kolkkaa. Loppumatkasta otettiin kyytiin pari saksalaista peukkukyytiläistä. Ne tuli vaan vähän matkaa, olivat menossa kävellen toiseen kärkeen, minne on 9 km kävelypolku. Mutkasta ja mäkistä tietä. Upeita maisemia koko ajan. Olin ihan haltioissani. Paljon porojakin. Räpsin taas luvattoman paljon kuvia. Mut onneks osaan nykyään ees vähän enempi karsia roskakoriin niitä, kuin aiemmin. Ei tiedetty, että sinne kärkeen ajaminen maksaa. Tuli kyllä kallein pysäköinti ikinä, 55 e. Sillä hinnalla ois kai saanut jäädä yöpymäänkin. Että jos ois ollu fiksu, ois jättäny auton vähän matkan päähän ja kävellyt siitä sitten.

No siellä oli se pallo. Ja piti ottaa se pakollinen pallokuva. Patsaita ja monumentteja. Sisällä oli paljon kaikenlaista, panorama-elokuvateatteri, missä pyöri video eri vuodenajoista Nordkappissa, kolmiulotteisia tauluja Nordkappin historiasta, kappeli, thaimaalainen museo. Ihan mielenkiintosta.

Säätiedotus oli luvannut koko päivälle sadetta. Aamulla herätessä sato, mutta muuten oli vaan harmaata. Nordkappissa oli pilvistä, tuulista ja kylmää. Auton lämpömittari näytti 14 ⁰C. Pois lähtiessä alko paistamaan aurinkokin. Pysähdyttiin matkalla aika pian jyrkänteen reunalle ihmettelemään. Kyllä taas harmittelen, ettei korkeuserot välity kuvissa. 

Myöhemmin pysähdyttiin vielä liuskekivikallioiden kohdalla. On ne jännän näkösiä. Rannassa oli paljon litteitä pikkukiviä, ois tehny mieli kerätä sieltä oikeen kokoelma mukaan, mutta otin vaan sydämen mallisen kiven ja toisen, mikä kimalsi ja mistä näkyy kerroksia.

Kohti Hettaa, Enontekiötä. 6,5 h Nordkappista. Matkalla vaihteleva säätä; aurinkoa, sadetta, ukkosta, taas aurinkoa. Illalla käytiin syömässä Jussan tuvassa, missä majotuttiin viime reissulla. Kello oli jo yli kymmenen illlalla, kun lähdettiin vielä ajamaan Muonioon päin, etsien jotain levähdyspaikkaa, missä voitaisi yöpyä. Tällä kertaa oltiin varauduttu ja otettu makuualustat ja -pussit mukaan, kun autosta sai käännettyä penkit niin, että hyvin mahtui pötkölleen. Ei tarvinnu kauan ajaa, kun paikka löytyikin. Siellä oli pari muutakin. Ihan sikana hyttysiä. Ei paljon tehny mieli olla ulkona, saati avata auton ikkunaa yöks. Hiki virratkoon! Hullua, kun kello oli jo lähempänä puolta yötä, mutta näytti silti ihan päivältä, eikä väsyttänyt.

Päivän ajosaldo: 490 km.

Torstai 26.7.2018 – Muonio – Oulu

Ihan ok unet. Onneks oli silmälaput, sponsored by Finnair, kun oli niin valosaa. Aamulla oli kylmää ja hyttysiä edelleen, ei paljon innostanut järvipulikointi sillä hetkellä. Lähdettiin ajamaan ja ettimään huoltoasemaa, mistä saisi aamupalaa. Päädyttiin Seolle, löyty ihan passeli aamiaispöytä.

Matkalla etsiskeltiin järveä, missä kävis pulahtaa, alko olee jo vähän paremman näkönen keli. Ei silti mitään helteitä tai auringonpaistetta (+16 ⁰C), mitä oli ilmeisesti ollut ennen reissua ja oli tulossa reissun jälkeen. Hyvä ajotus.. Muoniosta löytyi Kangosjärvi, ihan olin pukukopitkin siellä. Kiva piristävä aamupulikointi, vesikään ei tuntunut kovin kylmältä. Madaltu tosi hitaasti, että sai kävellä aika pitkälle.

Matkalla bongattiin nähtävyysmerkillä varustettu Pakasaivo -kyltti. Pikanen googlaus ja käännös takasin päin. Oikealta tieltä oli kinttupolkua järvelle 14 km. Huonokuntoista tietä, isoa soraa. Ajottain sai jännittää, pysyykö renkaat ehjinä. Järvi oli kapea, noin kilometrin pituinen, jopa 60 metriä syvä. Toisessa päässä järveä kallion seinämät kohoaa jopa 50 metriin. Sieltä korkeuksista oli aikamoinen näkymä. Puron solina vaan kuulu. Sinne ois voinu jäädä vaan istumaan ja ihmettelemään. Ihana rauha ja hiljasuus.

Matkalla kaikenlaisia pysähdyksiä ja kuskin vaihto. Perillä Oulussa vasta kaheksan aikaan. Käytiin tutkimassa keskustaa. Ihan hirveesti ihmisiä, kaikki terassit täynnä. Ihmeteltiin, mikä juttu, kun oli kuitenkin vasta torstai. Qstock alkoi seuraavana päivänä, että ehkä moni oli ottanu varaslähdön sinne?

Päivän ajosaldo: 483 km.

Perjantai 27.7.2018 – Oulu – Powerpark – Seinäjoki

Powerpark tänään!! Sinne piti mennä jo viime autonhakureissulla, mutta sepä olikin ehtinyt sulkea ovensa edellisenä viikonloppuna. Hullu kuumuus! Yllätys, että vesilaitteeseen oli kauhee jono. Kyllä kuulkaa Linnanmäen laitteet kalpeni noiden rinnalla. Tuolla oli paljon vuoristoratoja. Harmillisesti yksi oli pois käytöstä. Muistutti Lintsin Tulirekeä. Eka laite mihin mentiin, oli Junker. Se on Pohjoismaiden nopein vuoristorata, kiihtyy nollasta sataan 1,9 sekunnissa ja kulkee sitä satasta. Täytyy myöntää, että ekalla käynnillä taisi muutama kiljasukin kuulua meikäläisen suusta. Puinen vuoristorata, joka muistutti Lintsin vuoristorataa, kulkikin sitten tuplasti kovempaa, kuin Lintsin. Mutta kyllä kannatti käydä Powerparkissa! Vihdoin!

Hurvittelujen jälkeen ajo vielä Seinäjoelle yöksi. Pikainen kiertely keskustassa.

Päivän ajosaldo: 340 km.

Lauantai 28.7.2018 – Seinäjoki – Helsinki

Kotiin! Matkalla käytiin Hämeenkyrössä moikaamassa mummoa.

Päivän ajosaldo: 368 km.

Koko reissun ajosaldo: 1880 km.

Lisää kuvia löytyy täältä

Kap Verde 22.1.-5.2.2018

Sal  – São Vicente – Santo Antão – São Vicente – Maio – Sal

Jos matkakertomus on liikaa ja haluat vain tietää eri saarista infoa lyhyesti, lue silloin yhteenveto Kap Verdestä. Lisää kuvia reissulta löytyy täältä.

Äkkilähdön kyttäystä taas. Pari hyvää meni ohi, kun jahkailtiin liian kauan. Mutta löyty Kap Verdelle kaks viikkoa, matkatavaroiden ja -ruokien kanssa hintaa tuli 313e/hlö. Tony oli joskus vuosia sitten käynyt siellä ja totesi, että Salin saari, mihin Tui meidän lennätti, on niin pieni (1/3 Helsingistä), ettei siellä jaksa koko aikaa olla. Niinpä varailtiin lentoja eri saarien välille. Päätettiin mennä myös vuoristoiselle saarelle, joka on suosittu vaellukseen. Kerrankin meillä oli kaikki lennot ja hotellit varattu ennen matkaa. Kap Verdellä on siis 13 saarta, joista yhdeksällä on asutusta.

Maanantai 22.1.2018 – Sal (Santa Maria)

Lennon piti lähetä kuuden maissa, mutta oli noin tunnin myöhässä. Yllättäen menomatka oli aika puuduttava, vaikka lentoaika olikin tällä kertaa vaan noin 8h. Perillä Salilla. Ulko-ovella tarjottiin heti taksia, mutta Tony tiesi edelliseltä reissulta systeemit. Käveltiin vaan suoraa ison tien varteen odottelemaan kyytiä. Pick up lähestyi ja nappasi meidät kyytiin. Pakettiautot ja lava-autot toimittaa vähän niinkun bussin viraa tuolla päin. Kyyti Santa Marian ”keskustaan” maksoi 1e/hlö. Kuskikin hoksas heti, että nyt ei tainnut ihan ensikertalaista hypätä kyytiin :D Pieni kävelymatka hotellille. Huoneessa oli tilaa vähän enemmänkin, oikeen erillinen olohuone ja kaks parveketta. 

Lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Tony on edellisen reissun jäljiltä edelleen Facebook-kaveri paikallisen Philippen kanssa, jonka kaupalla kävi pelailemassa Ourilia. Tonylla ei ollut ihan selkeessä muistissa kaupan sijaintia, mutta usko, että tunnistaa kyllä kun näkee. Ja johan näkyikin. Pikaset kuulumiset ja reissusuunnitelmat käytiin läpi ja jatkettiin matkaa. Mentiin johkin rantaravinteliin, mistä sai pikkupurtavaa. Heti hyökkäs yks henkilökunnasta luo, kehu tukkaa ja kysy saako ottaa kuvan mun kanssa. Heitti sitten mun tukan sen pään päälle ja puoli ravintelia naureskeli :D 

Kovin oli rauhallista, vähän turisteja, mutta vähän myös paikallisia. Ihmeteltiin, kun muutaman kadun kulmassa seisoskeli porukkaa, ihan kun odottamassa jotain. Syykin selvisi melko nopeesti; hautajaiset. Oliko sitten joku merkkihenkilö, vai muuten vaan koko kylän tapahtuma, porukkaa oli niin saakelisti. Ensin tuli poliisiauto, sitten ruumisauto ja sen perässä hirveä määrä ihmisiä. Paljon, koko kadun täydeltä. 

Käytiin terassilla ja todettiin, että on vähän viilee. Shortseilla ja t-paidalla oltiin molemmat ja ihan jäässä. Illalla syömään mennessä oli pakko laittaa pitkät housut jalkaan. Otin tasan yhdet pitkät housut mukaan, kun kuvittelin, että tarviin niitä ainoastaan Suomen päässä ja Santo Antãolla, joka oli sääennusteen mukaan melko viileä saari. Kauhisteltiin vaan, että hypotermia vielä ehtii sielläkin iskeä, jos jo tällä lämpimällä saarella on näin saakelin kylmä illalla. (Sal yöllä +18⁰C, Santo Antão yöllä +10⁰C)

Tiistai 23.1.2017 – (Santa Maria)

Aamupalan jälkeen lähdettiin kiertämään saaren eteläkärkeä. Hiekkaa, kiviä, hiekkaa, pieniä möykkyjä, joissa jotain kasvillisuutta. Vastaan tuli joku ikivanha jäännös, ehkä rantabaarista. Siinä katoksen kupeessa ei tuullut kauheasti, joten jäätiin siihen hetkeksi istuskelemaan. Siinä oli tosi lämmin, muutenhan oli aika viileä, kun oli niin kova tuuli. 

Käveltiin aika pitkä pätkä siellä hiekassa ja päädyttiin lähelle rantaa, josta leijalautailijat lähtivät liikenteeseen. Niitä oli paljon. Sitten suunnistettiin kohti autotietä. Ihan sinne asti ei päästy, kun kohdille osui ehkä mönkijäreitti. Sitä pitkin päädyttiin suola-altaille, joita olikin sitten melko paljon. Altailla näkyi yksi mies lapioimassa suolaa. Tie johti talojen keskelle, ja siinä sitte arvottiinkin, että mihinkähän suuntaan sitä lähtis. Aikamme mentiin siksakkia, kunnes löytyi tuttuja kulmia.

Keskiviikko 24.1.2017 – (Santa Maria)

Mentiin rannalle ja oltiin siellä useampi tunti. Siinä maatessa tuli olo, että vois käydä vähän meressä pulahtamassa. Mutta kun nousi istumaan siihen tuuleen, se fiilis oikeestaan meni vähän ohi. Ja ohi se meni ihan viimestään siinä vaiheessa, kun se kylmä vesi osu varpaisiin. Ei kiitos. Jostain luin, että vesi ois noin 23⁰C.

Illalla käytiin syömässä halvasti, kun todettiin nyt jo, että rahaa on mennyt suunniteltua enemmän/päivä.

Torstai 25.1.2017 – Sal (Santa Maria) – São Vicente (Mindelo)

Aamupalan jälkeen kamat kasaan ja menoks. Kadulta napattiin taas pick up. Sepä lähtikin suoraa kohti kenttää, eikä keräillyt muita kyytiläisiä, niinkun kuviteltiin. Hintakin oli sen mukainen, 15e, kun toimikin taksina. Ens kerralla otetaan kyllä sellanen auto, jossa on jo valmiiksi porukkaa, niin ei tuu huijatuksi. Sen ois kuulunu varmistaa, et taksi vai collective.

Suht pieni kone, noin 70 paikkaa. Puolen tunnin lento São Vicenten saarelle ja siinä ajassa tarjottiin pähkinöitä, vettä ja karkki?! :D

Meinattiin napata taas pick up -kyyti, mutta sellasia ei näkynyt. Ja vieressä kulkeva tie näytti niin hiljaselta, että otettiin kuitenkin ihan oikea taksi. Kamat hotellille ja saman tien katselemaan ympäristöä. Ranta suht lähellä. IHAN TURKOOSIA! Onhan nyt ennenkin ollut turkoosia, mutta nyt oli kyllä niin turkoosia, ettei oo ennen nähty! 

Huomioita vol. 1 – Ei ötököitä

Illalla käytiin taas halvasti syömässä. Puhuttiin vaan muovituolipaikoista, kun etittiin halpaa :D Ruoan jälkeen käytiin vielä baarissa. Paitsi että se olikin ruokapaikka ja hotelli. Oli tosi kalliin näkönen paikka, mutta se olikin vaan hämäystä. Tosin vaan juomissa, myöhemmin selvitin, että yks yö hotellissa olikin aika arvokas. Mikään drinkki ei taas sanonut mitään, joten nappasin summissa Green forest. Vihree se oli ja minttuviinalta se maistu. Ihan hyvä ja aika tuju. 

Perjantai 26.1.2018 – (Mindelo) 

Mentiin rannalle. JÄRKKY tuuli! Ei tehny yhtään mieli vähentää vaatetta, mut ajattelin, et ehkä se tossa maan tasalla ei oo niin paha. Joo ei, mut se tuulessa lentävä hiekka! Pyyhkeen reuna oli hetkessä ihan hiekassa ja itse sai hiekkakuorrutuksen, kun hiekka tarttu aika tehokkaasti aurinkorasvattuun ihoon. Aurinkokin oli enimmäkseen ohuen pilviharson takana. Ei ollut hyvä rantapäivä tämä.

Huomioita vol. 2 – Joku toinen matkustusajankohta vois olla parempi, jos tykkää kuumuudesta. Kova tuuli viilentää ilmaa reilusti.

Käytiin ettimässä meidän seuraava Mindelon hotelli. Vihdoin kun se löyty, kauempaa kun kuviteltiin, käytiin kipuumassa jonnekin kukkulalle, mikä oli merkitty opasteissa kameran kuvalla. Joku vanha linnakkeen jäänne. Tuli huijattu olo, kun ei sinne alueelle edes päässyt. Eikä siksi kauheesti ympärilleen edes nähnyt, kun ei tosiaan ihan huipulle asti päässyt. 

Illaksi oli jo päätetty muovituolipaikka. Kadulla tuli vastaan joku mies, joka ensin vaan kommentoi mun tukkaa ja kysy mistä ollaan. Kehu että illalla on hyvää livemusaa yhessä ravintolassa, että tiedetäänkö paikka. Ei tiedetty, niin johan se lähti meitä viemään sinne. Sano myös, että sieltä saa ruokaa. Tämän taas tietää miten tässä käy. Kauheesti kerto kaikkea. Ja että veli asuu Norjassa ja on jollain paatilla töissä.. Pitkä matka sinne ravintolaan ja aika eri suunnassa, kun meijän suunnitelma. Näytti vaan paikan, että tässä ja saman tien ulos. Ei edes yrittäny tyrkyttää ja jättää meitä sinne : D Näytti meinaan sen verran hienolta raflalta, että ei ihan ollu sopiva tähän meijän suunniteltuun budjettiruokailuun. Ja sitten sen vihdoin sieltä tuli. Voitasko ostaa sen kaksosvauvoille maitopulveria. Tony kysy puhahtaen et paljon se tarvii. Mut ei se halunnu rahaa, se halus tasan sen pulverin. Kauhee vaiva yhen pulveripussin takia, kierrättää nyt puoli kaupunkia, kun oli menossa ihan eri suuntaan. Sit päästiin siitä eroon ja mentiin sinne muovituolipaikkaan. Ja oli muuten koko reissun halvin ruoka, ja hyvä myös.

Lauantai 27.1.2018 – São Vicent (Mindelo) – Santo Antão (Ponta do sol)

Lähtö hotellilta puolilta päivin. Köpöteltiin kohti satamaa. Siellä sitä aikaa sitten taas olikin, kun laiva Santo Antãolle lähti kahdelta. Laivalla ensimmäisenä jaettiin oksennuspusseja. Naureskelin, että mitäs tämä nyt, mutta aika pian saikin todeta, että ihan hyvä idea. Oli meinaa sellanen keikutus, ettei oo ennen nähty. Mulle tuli uutena juttuna, että jos tuijottelee horisonttiin, ei ehkä tule huono olo niin herkästi. Siinäpä se matka, horisonttiin tuijotellen. Tunti sitä keikkuvaa matkaa. Porto Novon satamassa oli heti autoja vastassa, hypättiin Ponta do soliin menevän auton kyytiin. Melkonen automatka, sekin kesti noin tunnin toiselle puolelle saarta. Kovin oli mutkikasta ja mäkistä tietä. Rantareitti, upeat maisemat koko matkan. Kylät oli tosi rähjäsen näkösiä. Loppumatkasta piti vielä vaihtaa toiseen autoon.

Lähdettiin ettimään ravintolaa. Heti näkyikin kolme ravintolaa, paitsi että yksikään niistä ei ollut auki. Ei ollut aikoihin ollutkaan. Rantaa kohti mentäessä löyty muutama ravintola. Eka oli täynnä, tokaan mentiin. Mageet maisemat terassilta merelle, aurinkokin oli juuri laskemassa. Safkan jälkeen kun hetki vielä kierreltiin, niin löydettiin yhteensä neljä safkapaikkaa. Ihan järkyttävä tuuli taas. Luultiin, että siellä rannalla kävi tuuli, mutta tää oli vielä kovempi. 

Sunnuntai 28.1.2018 – (Ponta do sol) 

Tänään oli vuorossa se vuorille kapuaminen. Jyrkkää ja mutkaista tietä. Isoksi osaksi myös mukulakivistä ja kapeaa polkua. Alussa oli parempaa käveltävää ja leveä tie, autokin mahtui menemään. Upeaa maisemaa tuli koko ajan vaan enemmän esiin. Olin ihan haltioissani ja räpsin kuvia varmaan enemmän kun laki sallii.. Olin varautunu, että siellä on myös kylmä ja tuuli ja laitoin pitkät housut ja otin hupparin mukaan. Ihan turhaa kaikki nämä, siellä oli paljon lämpimämpi kun muualla, eikä tuullut juurikaan. Tunnin kävelyn jälkeen tuli kylä, Fontainhas. Oishan siellä ollut nopeemmin perillä, mutta kun se kamera laulo niin ahkerasti.. Siihen loppui myös autotie. Se kylä oli niin magee, siellä vuorien keskellä pieni nyppylä, missä se ne talot oli. Suojassa tuulelta ja kaikelta pahalta. 

Jatkettiin ohi kylän takaisin kohti korkeuksia. Seuraavan vuoren takaa aukesi taas mielettömät maisemat. Hetki oltiinkin korkeella, kovassa tuulessa. Siinä oli sellanen..seinämäinen, litteä ja korkea kivimuodostelma, joka jako kahtia maiseman. 

Edessä vielä jyrkempää, kampeempaa, kivisempää ja siksakimpaa polkua alas päin. Taas näkyi pienen pieni kylä, ilmeisesti Corvo. Siellä rakennusten katoissa luki ”cool drinks”. Meinattiin mennä sinne, mutta ei sitten kuitenkaan. Vaikka se kylä oli niin lähellä, niin silti niin kaukana, kun polku mutkitteli pitkin vuoren rinnettä alas. Ei menty, kun ei oltu katseltu tarpeeksi tarkasti ennakkoon karttaa, että missä on se kylä, mistä pääsee sitten vaikka autolla takaisin. Hetken ihastelujen jälkeen lähdettiin samaa reittiä takaisin. Takaisin päästiin nopsemmin, kun ei enää tarvinnut koko ajan kuvailla. Voi vitsi, kumpa olisin saanut taltioitua maiseman sellaisena, kun se omaan silmään näytti. Nälkä alkoi jo vaivaamaan, pysähdyttiin Fontainhaksessa, joku pappa huuteli kaupaltaan. Käytiin siinä juomassa ja syömässä parit banaanit. Olisipa ollut kiinnostavaa tietää paljonko käveltiin, paljonko oli nousua ja laskua. Kartalla linnuntietä noin 2km, mutta tosiaan mutkikasta ja mäkistä reittiä.

(näitten panoraamojen laatu hirveetä kuraa.. puhelin ja sen panoraama-toiminto..)

Huomioita vol. 3 - Fudis on kova juttu

Illalla käytiin ihastelemassa auringonlaskua. Nopeesti se taas katosi. Niinku Sri Lankassa, aurinko katos ennen varsinaista horisonttia johonkin sumuun. Syömään siihen kolmanteen ravintolaan, jossa ei vielä oltu käyty.

Maanantai 29.1.2018 – Santo Antão (Ponta do Sol) – São Vicent (Mindelo)  

Check outin jälkeen jätettiin vielä reput hotellille ja käytiin vielä ihmettelemässä vanhaa lentokenttää. Kumma juttu, ettei sinne lentäen päässyt, kiitorata näyttäis satelliittikuvassa olevan noin 600 metriä pitkä. Alkaa ja loppuu mereen. Siinä on saanut olla aika tarkka, että on pysynyt radalla :D Vieressä oli myös vanha satama. En ymmärrä, missä siinä on ikinä voinut mikään soutuvenettä isompi paatti lähteä, kun oli niin matalaa ja kivikkoista. Ja kovin kovat aallot.

Aluguer (eli se lava-auto/paku) Porto Novoon, josta laiva lähti. Kuski saatto olla sama, kuin tullessa. Taas vaihto samassa paikassa, kuin tullessa ja se kuski ainakin oli sama. Sekin muisti ja ilosena otti meidät kyytiin. Laiva ei ehkä ihan yhtä paljon keikkunut, kun tullessa. Tai keikku ainakin vähemmän aikaa. 

Illalla syömään. Taas edes takasta suhailua. Oltiin jo menossa yhteen ravintolaan, mitä oltiin ohikulkeissa kateltu. Ovelta käännyttiin aika äkkiä pois, oli sen verran hintavan näkönen paikka. Kaukaa näytti halvalta. Päädyttiin viihtyisään iltalialaiseen.

Sain postikortit laitettua. Santo Antãon satamassa oli ensimmäinen postilaatikko, minkä näin. Olin jo ajatellut, että pitääkö kortit viedä itse perille : D Ponta do solissa näkyi postitoimisto, mutta ei ollut ainakaan sillon auki.

Hotellille kävellessä alkoi taas kuulua rummutusta ja mietittiin, että taasko fudispeli. Sit kuulu toiseltakin kentältä rummutusta. Ihan ku jotain karnevaalirummutusta. JOO! Karnevaalit on tulossa helmikuun puolessa välissä, sinne ne varmaan harjotteli.

Tiistai 30.1.2018 – (Mindelo) 

Päivällä kaupungille kävelee. Eka mietittiin rantaa, mutta kohta saa Maiolla vaan maata, kun ei siellä juuri mitään taida olla. Ja toisaalta kun katto ulos, unohdettiin suosiolla se ajatus. Kova näkönen tuuli, eikä aurinkoakaan näkynyt. Käytiin hotellin viereisellä kukkulalla, mutta niin hirvee tuuli, ettei siinä kauaa viihdytty. Kaupungin katuja pitkin. Alkoi olla vessahätä ja huomattiin, että kaikki on kiinni. Kaikki kaupat ja ravintolat. Onko joku pyhä, vai osuttiinko vaan huonolle kadulle, koska kyllä aiemmin kaikki oli auki. Rannalle, toiseen ravintolaan. Rannalla oli yksi ihminen, kun mentiin. Muutama paikallinen pelas toisessa päässä jotain.

Huomioita vol. 4 – Enempi sääntö, ku poikkeus, että viemäri vetää huonosti. Tai että suihkukaappi tulvii lattialle jostain raosta.

Keskiviikko 31.1.2018 – São Vicent (Mindelo) – Maio (Vila do Maio)  

Lento Maiolle lähti niin ajoissa, ettei ehditty aamupalalle. Yhyy. Saatiin hotellin nurkalta heti taksi. Vajaan tunnin lento pääsaarelle, Santiagolle Praiaan. 2,5h odottelua jatkolentoon. Kahviosta koitin saada jotain, mutta joku mamma tuli vaan pokkana ohittamaan. Odotin ihan tuhottoman kauan, tuntu ettei siellä tiskin toisella puolella tapahtunut oikeen mitään, vaikka oli kolme työntekijää.

Lento Maioon kesti noin vartin. Poistuessa sai taas pähkinät : D Kenttä oli joku maailman pienin. Laukkuhihnakin vaan loppu, eikä kiertänyt kehää. Oli sentään sellanen! Hotelliin kuulu lentokenttäkuljetus, meitä odoteltiin nimilapun kanssa. Auto täyteen ja ihmisten tiputtelua pitkin matkaa. Ai että mikä hotelli! Huoneistohotelli, meidän huoneen kooksi väitettiin 32m2, mutta väittäisin isommaksi, kun vertaa mun edellistä kämppää. UIMA-ALLAS! Ihana! Altaan reunalta voi vaan ihastella merelle. Olin jo unohtanu, mikä helmi meitä odottikaan. Altaalta pääsi myös privaattirannalle. Tosi pieni, vesi tuli pitkälle, eli ei ehkä ihan auringonottoon, mutta uintireissuun kyllä. Pihalle oli tehty kivistä yms saaren muotoinen … koristus. Merkattu kylät ja tiet. Hieno!

Lähettiin ettimään ravintolaa. Ei oikeestaan löydetty kun baareja. Rannalla näkyi kaksi baaria, toisesta ainakin sai ruokaakin, vaikkei siltä todellakaan näyttänyt. Sen jälkeen pääkadulle, mikä oli palvelujen osalta tosi lyhyt. Mutta sieltä niitä ravintoloitakin löytyi. Kolme. Hotellin vieressä oli kauppa, ostettiin joku paikallinen juoma. Ei ihan varsinaisesti selvinnyt, mitä se on. Mut jotain rommin kaltaista. Aika tiukkaa. Vielä kun aurinko paisto, mentiin hetkeksi altaalle. Ei nyt kauheesti enää lämmittänyt. Ja koska piti saada kuva, että altaan reunalta voi ihastella maisemia, oli pakko pulahtaa. Ajattelin, että lämmintä vettä, kun pieni allas. JA höpönlöpön, ihan saakelin kylmää. Se oli merivettä. Voinko nyt sanoo, et kävin uimassa, kun oli sitä kylmää merivettä, ilman vaan niitä aaltoja. Turvallinen vaihtoehto hiekkasukeltajalle (Dominikaaninen tasavalta). 

Illalla syömään italialaiseen. Siellä oli töissä vaan omistaja ja yks muu. Ne teki safkan ja tarjoili. Varsinaisia menuja niillä ei ollut, vaan menuna toimi iso taulu, joka kannettiin pöydän viereen ja nostettiin tuolille. Ruoka oli oikein hyvää ja palvelu asiallista. Kunnes tuli maksun aika. Ruoka makso ehkä jotain 1750 CVE, maksettiin 2000 setelillä. Tai yritettiin maksaa. Se melkeen vihastu, kun niin isolla maksetaan, ei sillä ole vaihtorahaa. Että teidän täytyy käydä huomenna vaihtaa pienemmäksi. No saatiin tasaraha, mutta siihen meni sitten kaikki kolikot. Niin, ehkä siellä sitten kaikki tuleva raha käytetään seuraavana päivänä, eikä kellään oo vaihtorahaa.

Torstai 1.2.2018 – (Vila do Maio)

Aamupala katettiin terassille toivomaamme aikaan. Ihan oli hyvä. Vähän oli pilvistä, niin oli viileä syödä siinä terassilla. 

Päivällä kohti rantaa. Jossain lähellä oli suola-allas, mentiin ettimään sitä. Rannalla ihan hirvee tuuli. Yllätys. Lentävä hiekka vaan pisteli jalkoihin. Ihan ku joku jäätävä tihkusade. Rannalta suola-altaalle piti mennä jonku kasvillisuuden läpi, joka oli montussa. Iso suola-allas, ehkä vain yksi. Suolakasoja siellä täällä. Ei kummonen. Takas päin lähtiessä jäätiin sinne monttuun istumaan, kun siinä tuuli huomattavasti vähemmän, kun muualla, eikä hiekkakaan lentänyt. Sit aurinko katos, nii jatkettiin matkaa. Takas hotellille ja altaalle.  

Illalla syömään. Kunnon kalaravintola. Seinät täynnä merenalasia maalauksia ja pöydillä kala-servettitelineitä ja simpukoita. Ehkä meni vähän överiksi. Henkilökunta oli tympeen olosta. Palvelu oli kyllä nopeeta. Paikka oli tyhjä, kun mentiin, mutta hetkessä täytty Maiolla asuvista portugalilaisista/italialaisista. 

Perjantai 2.2.2018 – Maio (Vila do Maio) – Sal (Santa Maria)

Taas lento niin ajoissa, että aamupala jäi syömättä. Hotellinpitäjä tuli sanomaan, että päästään niiden kyydillä kentälle, kun se mies on myös lentämässä Praiaan. Taas vartin lento Praiaan, 2,5h odottelu ja vajaan tunnin lento takaisin lähtösaarelle, Salille.
Kentällä taas käveltiin ison tien varteen odottelemaan kyytiä. Nyt sai jo tovin odotellakin. 

Hotelli oli magee, tai yleiset tilat lähinnä. Huonekin oli ihan hyvä ja siisti, PAITSI ETTÄ siellä haisi ihan törkeesti röökille. Kiva haista ihan tuhkikselle kun huoneesta poistuu. Jossain meijän varauksessa luki, että on tupakoivien huone, luulin, että se oli just tämä. Mutta se olikin ollut joku aiempi, tämän varauksessa luki nimenomaan savuton huone. Tony lähti respaan vähän selvittelemään hommaa. Sieltä sanottiin, että tuuletetaan tovi, jos se vaikka katoais. Niin varmaan juu. Jos haju ei vähene, saa uuden huoneen. Mutta vaan yhdeksi yöksi. Hotelli on niin täynnä, että ei pysty pidempään majottamaan toisessa huoneessa. Mietittiin jo hotellinvaihtoa. Säilytin tavaroita vaatekaapissa, siellä ei haissut.

Käytiin Philippen liikkeessä, Tony oli luvannut viedä äitille Ourilin. Kovasti se kyseli reissusta muilla saarilla ja oli ilonen, että tultiin oikeesti uudelleen käymään, niinkun ekalla visiitillä sanottiin. Ihan mukava heppu.

Takas hotellilla selvittämässä huonesotkua. Hotellin nainen kävi ovella toteemassa, että juu järkyttävä haju edelleen. Että se ite polttaa, mutta senkin mielestä ihan järkyttävä käry. Näytti meille uuden huoneen ylemmästä kerroksesta. Vähän isompi huone. Se näytti miten suihku toimii, oli sen verran hämmentävän näkönen vempele, että ihan tuli tarpeeseen ohjeistus. Sano, että koittavat selvitellä loppuajan majotusta. 

Pääkadulla oli vähän eri näköstä kun aiemmin. Ravintoloiden terassit oli levittäynyt kadulle ja katu oli suljettu autoilta. Monella ravintolalla oli myös livemusaa. Kaduilla tuli taas rasta-huutoja ja kyselyitä mistä tuutte kauan ootte. Tuli saman tien ikävä sitä rauhaa, mikä muilla saarilla oli. Tää oli vähän sama, kun Sri Lankassa Mirissaan mennessä. Oli jo tottunut siihen, ettei ketään kiinnosta sun kulkeminen, tai että ylipäänsä ketään on missään. Ja yhtäkkiä turisteja on joka puolella, koko ajan joku yrittää tyrkyttää jotain ja suomenkieltäkin kuuluu välillä. 

Takas hotellilla. Hetken päästä oveen koputettiin. Sama nainen tuli kertomaan, että voidaan koko loppuaika olla tuossa huoneessa. Mikä helpotus, ettei tarvii alkaa ettimään uutta hotellia. Santa Mariassa kun oli hotellit jo aika täynnä, ei mitään halpoja paikkoja vapaina. Tää oli muutenkin meijän reissun kallein hotelli. Ja uus huone vastas enemmän hintaakin.

Lauantai 3.2.2018 – (Santa Maria) 

Päivällä mentiin rannalle. Nyt toiseen suuntaan, kun aiemmalla kerralla. Kova tuuli ja hiekka vaan lensi. Yllätys. Koitettiin ettiä jotain vähemmän tuulista paikkaa. Sen mä vaan sanon, että mahdoton tehtävä. Kumpareita oli ja ajateltiin, että niiden takana ei tuulisi. No ei ehkä tuullut ihan yhtä paljon, mutta hiekka lensi sitäkin enemmän. Aurinkotuolitkin näytti olevan ihan hiekassa. Eli auringonotto rannalla on yks iso vitsi tuolla. Rannan pää-dyssä oli joku torni. Mentiin sen juureen pötköttelemään. Siinä oli just hyvä. Hyvin vähän lentävää hiekkaa, tuulta just sopivasti ja ihana kuumuus. Oltiin siis parin kilsan päässä ”päärannasta”. 

Käytiin rantaravintelissa syömässä. Sellasessa, joka näyttää toisella puolella olevalle kadulle siltä, että ravintola on jossain rakennustyömaalla. Ihmeteltiin sitä aiemmin. 
Illan syömisten jälkeen mietittiin, että kai sitä nyt vähän pitäis yöelämääkin nähdä. Käytiin jossain reggaebaarissa katolla. Oltiin sitä muutamaan kertaan harkittu. Ei ollu juuri muita. Ehkä jotku sukujuhlat, kun samassa porukassa oli paljon eri ikäisiä ihmisiä, lapsiakin. Yhdet vaan ja äkkiä pois sieltä. Ehkä siellä sitten oikeesti yöllä on menoa.. Taas ravattiin päätietä. Yhessä baarissa oli livemusana viulisti. Viulisti. Muilla oli reggaee ja kitaraa. No myöhemmin kun ohi käveltiin, kuultiinkin sitä. Sehän soittikin ihan menevää, mm. Despacito. Se mesta oli ihan täynnä, joten valittiin baari, jossa oli reggaeyhtye. Johan ne hetikohta lopettikin, kun sinne päästiin. Mutta joo, koska ollaan vanhoja ja väsyneitä, yöelämän kokemukset jäi aika vähäisiksi. Mutta yöelämää selkeesti on, yön pikku tunneille asti, kuulu hotelliin :D

Sunnuntai 4.2.2018 – (Santa Maria)

Mentiin rannalle. Meinattiin samaa tornin juurta, kun eilenkin. Vaikka olihan se vähän kaukana. Vihdoin, kun päästiin sinne asti, valtasi meijät järkytys. Joku oli jo siellä! Molemmilla aurinkoisilla puolilla. Ja myös varapaikalla, kummun vieressä, joka oli kasvillisuuden päällystämä, eli hiekka ei ois lentäny. Valittiin joku vähän varapaikkaa vastaava. Olin just levitetty rojut siihen, kun huomattiin, että nyt tornin toiselta sivulta lähtee porukka pois. Ja heti perään myös toiselta. Äkkiä kiiruhdettiin sinne. Sit oli taas hyvä. 

Partsille pelaa Ourilii. Yhtäkkii alko kuulua jotain karnevaalirummutusta. Lähenee ja lähenee. Kurkistelin parvekkeelta, poikkikadulta tuli joukko mustaksi maalattuja miehiä rumpuja soittaen. Siinä ne kulki autotietä pitkin rummutellen. Tota ne varmaan oli treenannu yhden talon sisäpihalla jo aiemmin.

Oltiin jo eilen päätetty meille safkapaikat päiväks ja illaks. Illalla mentiin sellaseen, mikä näytti ovelle kiinostavalta. Kapea valaistu kuja ravintolaan. Kujalla muutamat istumapaikat niille, jotka odottaa pizzojaan tai vapautuvia paikkoja. Kiva paikka, vaikkakin aivan liian täyteen tungettu pöytiä. Sisällä oli hämärää, menun mukana sai taskulampun. 

Maanantai 5.2.2018 – Sal (Santa Maria) - Helsinki 

Lähtiessä taksikuskeja tuli jo melkeen ovelle vastaan tarjoomaan kyytiä. Meijän hotelli oli siis taksitolpan vieressä. Käveltiin rakennuksen toiselle puolelle, missä oli aluguereiden parkki. Siinä oli kivasti yksi auto jo melkeen täynnä, siihen hypättiin. Tiputti isolle tielle kentän kohille ja otti sen 1e/hlö. Meni niinku kuuluki, eikä niin, ku edellinen joka kusetti. 
Lento lähti ajallaan. Tällä kertaa oli sentään viltit jaettu istuimille. Menomatkalla sai vaan palella. Suomessa puolen yön aikaan. 


Tässä vielä Kap Verdestä karttaa ja meidän lento- ja laivareitit.

Lisää kuvia

Löytyy täältä

Note to self – ens kerralla:

- pitkää vaatetta mukaan
- pois Salin saarelta

Tähän loppuun vähän hintoja

- kahden hengaen ruokailu (sis. juomat) 1350-3950 CVE = 12,5-36e
- laiva 800 CVE/hlö/suunta = 7,30e
- olut (pieni) 120-300 CVE = 1,10-2,70e
- hotellit 36-74e/yö